Nälkävuodet Oulun läänissä, Haapajärven kihlakunnassa ja Kärsämäen ja Reisjärven seurakunnissa 1860-luvulla

Abstrakti

Suomen nälkävuodet 1860-luvulla olivat yksi Euroopan viimeisistä suurista väestökatastrofeista. Artikkelin tarkoituksena oli tutkia nälkävuosien syitä ja seurauksia Oulun läänissä. Eri lähdeaineistojen kautta halusin saada vastauksia kysymyksiin, miten katovuodet kohdistuivat läänin eri alueisiin, mitä vaikutuksia niillä oli alueen väestöön ja mitkä tekijät vaikuttivat koettujen väestömuutosten taustalla.

Koko läänin tasolla tarkasteltuna nähdään selvästi, että pohjoiset kihlakunnat, Kemi ja Lappi, selvisivät nälkävuosista selvästi muita alueita paremmin. Syitä tähän lienee kaksi. Ne eivät olleet yhtä riippuvaisia viljan viljelystä kuin eteläiset alueet, vaan pohjoisessa maatalous oli karjatalouspainotteisempi. Kemin kihlakunta oli Oulun läänin ylivoimaisesti tärkein vointuotantoalue 1860-luvulla. Toinen, tärkeämpi, syy oli ehkä se, etteivät nälänhädän liikkeelle ajaneet kerjäläislaumat suunnanneet kulkuaan pohjoiseen vaan etelään. Näin tauditkaan eivät levinneet pohjoisiin kihlakuntiin samassa mittakaavassa kuin eteläisiin.

Tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten käsitystä siitä, että suuret nälkävuodet koettelivat voimakkaimmin Oulun läänin eteläosia, varsinkin Haapajärven kihlakuntaa. Monien siihen kuuluneiden pitäjien suhteelliset väestötappiot olivat koko Suomen suurimpien joukossa. Yksittäisistä seurakunnista eniten kärsi Reisjärvi. Sen väestötilastoja tutkimalla selviää, että nälänhädästä huolimatta vain harvat kuolivat varsinaisesti nälkään. Pääasiallisina tappajina olivat taudit, varsinkin lavantauti ja punatauti.